maanantai 14. marraskuuta 2011

Katarinan kirje ystävälle

Helsingfors, Novembre 17--

Rakas ystäväni!

Miten ikävää, että vointisi estää sinua osallistumasta baaleihimme!
Kuinka epäoikeudenmukaiselta se tuntuukaan kaiken vaivannäkömme jälkeen! Toivon koko sydämestäni tervehtymistäsi pian niin, että jälleen saamme nauttia hilpeästä seurastasi! Vahvistava lihaliemi aamuisin saa vointisi varmasti paremmaksi, ja kunhan et vain liikaa ole kosketuksissa veden kanssa, toivut varmasti hyvin. Vältä siis ylenmääräistä peseytymistä! Vanha Petterson, joka nykyisin on niin luuvalon runtelema ettei tahdo enää kuskinpukille päästä, vannoo lisäksi ruskean linimentin nimiin, ehkä voisit pyytää sitä pienen määrän apoteekkarilta.

Tiedän, miten harmistunut olet, kun et voikaan tavata juhlaväkeä ja kuulla ja nähdä maskeraadeja, mutta ole rauhassa, kirjoitan sinulle kyllä selonteon illasta. Mitä mielenkiintoisin teatteriseurue onkin jo ehtinyt majoittua lähitienoille. Sitä johtaa arvoisa direktör Seyerling, joka itse myös esiintyy ihastuttavan Margareta-rouvansa ja lastensa kanssa näytöksessä. Kuuluvat esiintyneen parhaimmillekin piireille Tukholmassa, mutta kiertävät välillä armasta valtakuntaamme. Erikseen kerrottiin, että Margareta-rouva on esittänyt Juliaa, tiedätkö siitä mitään, kuulemma englantilainen näyttämökappale, ja hyvin hieno. Ehkä saamme siitä jotain nähdäksemme, onhan heidät varta vasten tilattu esiintymään näytöskappaleessa, vaikka pelkällä nuorallatanssijallakin olisi voinut selvitä.

Runous ja draama – ah, miten nuo kaksi virvoittavat sielua sen heittelyissä ja tuovat lohtua sen murheissa! Muistathan omat kyhäelmämme runouden muusain valaessa lempeitä säteitään yllemme? Ja kuinka sovitimme hupailevia riimejämme virsikirjan nuottivärssyihin? Luulenpa, että Augusta-muori olisi saanut todellisen halvauksen, jos olisi ymmärtänyt ranskankieltämme veisatessamme hänen tuvassaan.
Jää hyvästi näihin hauskoihin muistoihin ja Suokoon Luoja sinun terveytesi palaavan pian!

Sinua syleillen

Katarina

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti